Mikä on ilmasto?

Laukaan pääkirjastossa järjestettiin ilmastonmuutos-aiheisen kirjanäyttelyn yhteydessä Kysy ilmastosta -kampanja. Asiakkaat saivat jättää kysymyksiään, ja kirjasto lupasi toimittaa ne perille kysyilmastosta.fi-sivustolle.

Asiakaskysymys nro 2/4:

”Mikä on ilmasto?”

Ilmasto kuvaa sitä, millaisia säitä eli “ilmoja” tietyllä paikalla tai alueella yleensä esiintyy. Ilmaston käsite kattaa siis sekä tiedon keskimääräisistä sääoloista että tiedon siitä, kuinka paljon sää vaihtelee.

Sää puolestaan tarkoittaa ilmakehän hetkellistä tilaa. Tätä kirjoittaessani 28.11.2019 klo 16 Helsingissä sataa vettä, lämmintä on +3 astetta ja tuuli puhaltaa etelästä 5 metriä sekunnissa. Aina sää ei kuitenkaan ole samaan aikaan vuodesta samanlainen. Esimerkiksi vuonna 2010 marraskuun 28. päivän iltapäivänä Helsingissä oli yli 12 astetta pakkasta. Ilmastotilastoista voimme kuitenkin lukea, että nollan tienoilla pyörivä lämpötila on Helsingissä tähän vuodenaikaan paljon yleisempi kuin kipakka pakkanen.

Yleensä ilmastotilastot lasketaan 30 vuoden pituiselta “vertailukaudelta” kerättyjen säähavaintojen perusteella. Suomessa Ilmatieteen laitos laskee lämpötilan, sademäärän yms. suureiden keskiarvot ja todennäköisyysjakaumat vuosien 1981-2010 havainnoista. Näillä kuvataan siis Suomen nykyistä ilmastoa.

30 vuoden laskentajakson käyttö on kompromissi. Jos jakso olisi lyhyempi, sääolojen satunnainen vaihtelu alkaisi vaikuttaa tuloksiin liikaa. Jaksoa pidennettäessä taas törmätään ilmaston muuttumiseen: useita kymmeniä vuosia sitten kerätyt havainnot eivät enää kuvaakaan kunnolla sitä, millaisia säitä nykyisessä ilmastossa voi esiintyä.

Jouni Räisänen
Meteorologian yliopistonlehtori
Helsingin yliopisto

1 Like