Mihin tarvitsemme CO2 väittelyä

Miksi keskustellaan niin hirveasti hiilidioksidista. Ilman lämpenemiseen riittää pelkästään ihmisen energiantuotanto. Se yksin riittää selittäämään nykyisen ilmaston lämpenemisen.
Minua on pitemmän aikaa jo ihmetyttänyt miksi ihmisen tekemä energiatuotanto jätetään huomiotta ilmastotarkastelussa. Kaikki jättää sen huomiotta, koska teho on hirmusen pieni auringon energiaan verrattuna. Laskekaapa miten se teho lämmittäisi kotiympäristöä.
Asiaa tarkastellaan hienoilla kvanttiteorioilla, joista edes osa ei ole ihmisen ymmärtämiä. Laskennasta tulee niin hirmuisen monimutkaisia, ettei niiden tekemiseen riitä mikään tietokonekapasiteetti. Sitten kun soppaan sekoitettaisiin siirtolinjat teoria, niin viimeistään alkaisia järki loppua.
Kuten on huomattu, kun femin myötä on alkanut kattoja sortua, tarkoittaa se sitä, ettei tietokoneen käyttäjä ole laskenut asiaa oikein. Kaiken tietokonelaskennan tarkastaminen pitäisi tehdä ns. nyrkkikaavoilla, että ollaan oikeassa suuruusluokassa.
Siksi olenkin esittänyt yksikertaisella nyrkkikaavalla ilmaston lämpenemisen ihmisen energiantuotannon seurauksena. Olisiko joku niin ystävällinen ja perehtyisi ja osittaisi sen vääräksi.
Tällä foorumilla on esitetty ilmaston lämpenemiseen tarvitaan 1,8 W/m2 teho, mikä yksikertaisesti tarkoittaisi 5…10 asteen vuotuista lämpenemistä.